Satakunta ajatusta: Lumoava Lappi

Varsinainen kesälomareissu tehtiin taas tänä vuonna Lappiin. Ainoa ero aiempiin vuosiin oli siinä, että mies ei päässyt mukaan. Lähdin siis tyttöjen + vanhempieni ja siskoni kanssa matkaan. Reissussa viivyttiin melkein kaksi viikkoa ja siinä ajassa ehti taas nähdä yhden jos toisenkin paikan. Tässä postauksessa keskityn Saariselän ja Inari/Ivalo -seudun maisemiin.

Olimme Saariselällä vasta toista kertaa ja paikka on kyllä lumonnut täysin. Viime vuonna ensimmäisellä vierailulla aika meni lähinnä yleiskäsityksen saamiseen paikasta. Tänä vuonna jo hiukan tiedettiin, mitä halutaan tehdä ja missä käydä. Tosin nytkin jäi monta kohdetta odottamaan seuraavaa kertaa.

Saariselällä maisemien lisäksi on iso plussa se, että siellä on poroja ja PALJON. Poronhoitoalueen ulkopuolella asuvana porojen näkeminen on jokakertaista eksotiikkaa ja voi että on joku talvi harmittanut, kun ei ole poroja näkynyt. Kesäisin niitä nyt näkyy aina, mutta alueissa on eroja.

Saarisselältä (niin kuin muualtakin Lapista) löytyy mahtavia patikointi- ja vaellusreittejä. Kiersimme Urho Kekkosen kansallispuistossa 6 kilometrin lenkin ja reitti oli kyllä todella hyvä ja vaihteleva. Oli pitkospuita, kuru, puroja sekä nousuja ja laskuja. Meille matkaa kertyi kaikenkaikkiaan yli 11km kun lähdimme mökiltä asti kävellen, mutta hyvin lapsetkin jaksoivat. Pientä väsymystä ilmeni puolessa välissä reittiä, mutta siitä selvittiin eväiden avulla.

Vaari halusi tällä kertaa ehdottomasti Inarinjärven risteilylle. Mummin vastusteluista huolimatta reissu varattiin netistä ja seuraavana päivänä suuntasimme Inariin. Taas kerran matkalla tuli vastaan poliiseja, jotka heiluttivat iloisesti ohi mennessään. Vauhti kasvaa niin helposti hyvillä ja hiljaisilla teillä, onneksi ei kuitenkaan mahdottoman kovaksi. Risteily itsessään oli ihan kiva kokemus. Siitä ei jäänyt sellaista fiilistä, että pakko päästä uudelleen, mutta ei se nyt huonokaan ollut. Aika siinä vain meinasi käydä hieman pitkäksi, mutta onneksi oli sentään maisemia katseltavaksi.

Ristilyn jälkeen oli huutava nälkä ja ruokaa piti saada heti nyt pian eikä kohta. Niinpä menimme lounaalle Siidaan, jossa oli tarjolla kasvisgratiinia ja porokeittoa. Muu seurue päätyi gratiiniin, mutta itse (ja äiti) ajattelin olla rohkea ja maistaa keittoa. Olin syönyt porokeittoa viimeksi viidennen luokan leirikoulussa eikä siitä ollut jäänyt kovinkaan hyvät muistot. Tämä kokemus taas, noh.. seuraavaksi voin maistaa porokeittoa uudelleen vajaan kahdenkymmen vuoden päästä, jos silloinkaan.

Inarin ja Ivalon välissä on yksi mielettömän hieno pysähdyspaikka, Karhunpesäkolo. Sinne kannattaa pysätä ja jos vain on mahdollista, kiivetä karhunpesäkololle ja näköalapaikalle asti. Kyllä tässä kohtaa jo maistuikin tee ja munkki, pääsi mukavasti eroon poron mausta.